Tassauksen toiminnan periaatteita

Periaatteet: yleistä

palvelut, Tassaus, koirahieronta, Helsinki, Arabia. kotikäynnitTassaus koirantasauspalvelu® tuottaa koirahieronta- ja koiravyöhyketerapiapalveluita yksityishenkilöille. Palvelu tuotetaan omassa toimitilassa tai erikseen sovitusti asiakkaiden kotona.

Koirahieronnalla tarkoitetaan koiran lihasten ja nivelten käsittelyä koiran hyvinvoinnin parantamiseksi. Käsittely tehdään joko paljain käsin koiran karvan toimiessa liukasteena tai tarvittaessa käyttämällä kasviöljyä liukasteena hierojan käsien ja koiran karvattoman ihon välillä.

Periaatteet: hieronta

Koira on yleensä hyvin vastaanottavainen hieronnalle ja nauttii kosketuksesta. Koiran ihoa ja sen alla olevaa lihaskudosta sivellään, painellaan, pyöritellään, nostellaan, taputellaan ja täristetään sormia ja kämmeniä käyttäen. Näitä tekniikoita yhdistelemällä saadaan hoito mahdollisimman tehokkaaksi.

Hieronta rentouttaa lihaksia, lievittää kipua ja aktivoi lihas- ja hermosolujen toimintaa, mikä nopeuttaa rasituksesta palautumista. Hieronta on myös tehokas tapa ennaltaehkäistä rasitusvammojen syntyä sekä edistää jo syntyneen vamman paranemista tai leikkauksesta toipumista.

Hieronnassa tärkeää lihaskalvojen käsittelyä tehdään käsin tai erityisellä metallisella lihaskalvotyökalulla, jonka avulla saadaan lihaksissa kipua aiheuttavia kalvoja venytettyä ja lihaskipuja vähennettyä sitä kautta. Lihaksissa olevia kosketusarkoja kohtia eli triggereitä hoidetaan tarvittaessa sekä painelemalla että matalataajuuslaserlaitteen avulla. Laserhoito vaikuttaa tutkimusten mukaan verenkiertoon, immuunijärjestelmään, imunestekiertoon ja tiettyjen kiputilaa helpottavien hormonien erittymiseen, eli tehostaa kehon omaa paranemisprosessia. Laserilla voidaan hoitaa myös tulehtunutta lihaskudosta. Hierontaan yhdistetään raajojen passiiviset venytykset ja nivelten liikkuvuuskäsittely sekä koiran hierontaan tuoneen ihmisen opastus ja ohjaus.

Periaatteet: vyöhyketerapia

Päivitys vielä kesken, kiitos kärsivällisyydestä 🙂

Hoidon paikka

Hieronta tehdään joko koiran ollessa hoitopöydällä tai lattialla pyyhkeen ja/tai patjan päällä, koiran kokemuksista, koosta ja luonteesta riippuen. Vyöhyketerapeuttinen hoito tehdään aina koiran ollessa pöydällä. Koiran kohtaamisessa ja hoitotilanteessa painotetaan kiireettömyyttä ja koiran jatkuvaa huomioimista sekä koiran kivun minimoimista eläinsuojelulain mukaisesti.

Kotona tehtävä hoito toteutetaan kodin mahdollisuuksien mukaan. Pienten koirien hoitoa varten Tassauksessa on kannettava hoitopöytä.

Tuoksujen ja öljyjen käyttö

Tassauksessa tehostetaan hoidon vaikutuksia yhdistämällä tarvittaessa erikseen sovitusti tuoksu hierontatilanteeseen. Koiran elekielen perusteella hoitaja valitsee koiralle sopivan tuoksun ja käyttää sen rauhoittavaa vaikutusta tehostaakseen hieronnan vaikutuksia. Tuoksuja ei voi käyttää, jos koiran hoitoon tuonut ihminen on niille allerginen tai yliherkkä. Tarvittaessa koira voi myös ottaa erikseen sovitusti ennen hoitoa tai sen aikana rauhoittavaa homeopaattista lääkettä. Hieronnassa käytetään lisäksi sovittaessa nivelten kipua vähentävää kasviöljyä.